sunnuntai 9. lokakuuta 2011

R.I.P Jarno

Jarno menehtyi tapahtumia seuranneena yönä.

Mutta iloisempiin asioihin! On melko kuvientäyteinen viikonloppu takana, ja ajattelin jakaa teidän kanssanne niiden parhaimmiston! Ensin kuitenkin hauska sattuma..
Tapasin Tanskasta tutuksi tulleita kavereita helsingissä, ja tehtyämme kaiken mitä keksimme (söimme ja istuimme), ajattelimme mennä pelaamaan biljardia! Noh, ongelmahan oli, ettei kukaan meistä tiennyt että missä Helsingissä on bilispöytiä. No päätimme sitten kysyä Finnkinon kassalta että tietäisiköhän kukaan että missä pääsisimme toteuttamaan itseämme. Ja tietysti vanhin (aka minä, muutaman päivän erolla toiseksi tulleeseen) joutui sinne kysymään. Joku sitten tiesi, ja sanoi että Svenska teatteria vastapäätä on paikka nimeltä Chaplin, jossa voi pelata. Kiitin ja lähdimme kohti Chaplinia sekalaisella joukollamme (3x 17v, 4x 15v, 1x 14v). Pääsimme Chapliniin, jonka ikkunat oli tarroitettu mustaksi, ovessa oli Karhun tarra "minä vartioin täällä" ja sisällä +30v äijiä vetämässä illan ensimmäistä tuoppia. Haha, ei tainnut Finnkinon kassamyyjä tarkemmin katsoa joukkoamme.. Yllätys sinänsä, ei päästy pelamaan.

Nyt pääsemme pääasiaan, kuviin!


'
Ruokaa... Tomaatti on älyttömän hyvää leivän päällä,
kun siihen laittaa ripauksen suolaa. Suosittelen.



Olisi niin hieno osata laulaa..



tai soittaa kitaraa..



Mistäköhän johtuu, että tuo
kitarani ei pysy vireessä edes yhtä biisiä?







Tummahkoja kroisantteja iltapalaksi







Joku saatanan palvoja







Pientä allergista reaktiota pukkaa







Kai se on pakko uskoa että syksy on tullut







James ennen pesua


Mulla on selvästi joku fetissi tän nimeämisen kanssa. Kaikelle on vaan pakko antaa nimi. Mutta siis piti vielä kertoa, että tehkää smoothieta! Ne on hyviä!


Kerttuli (kahdelle)

n. 1/2 dl pakastemansikoita
loraus tuorehedelmämehua
loput turkkilaista jogurttia
makeuta hunajalla

1. Avaa tehosekoittimen kansi
2. Kaada aineet sisään huom. ÄLÄ sulata mansikoita
3. Laita kansi kiinni
4. Paina nappian kunnes kone pyörii tasaisesti.
5. Tarjoile välittömästi

-H-

4 kommenttia:

  1. Ja su kamera Ed ;))) oon tosi hyvä lapsenvahti, että jos joskus tarviit jonku hoitaa Edii ni mulle vaan :DD

    VastaaPoista
  2. Haha joo, keep the dream alive;)

    VastaaPoista
  3. hihihihi joo xd
    koitan tehdä ehdottomasti kerttulia! ;)

    VastaaPoista