perjantai 29. kesäkuuta 2012

oh, what a wonderful day

Jei, joku taggasi vihdoin mun "ei enää koskaan"-neitsyyteni pois ! (niille jotka ei ole koskaan jaksanu lukea yhtäkään  tekstiä loppuun asti: te voitte tosiaan tagata sieltä alhaalta niitä pieniä neliöitä joiden vieressä on tekstiä). Surullista mutta totta, koska teksti näyttää muuten olevan sitä samaa skeidaa kun muulloinkin, taidan joutua luopumaan noista äärettömän hienoista paint-suherroksista! Kylläpä se elämä taas murjoo..

Murjomisesta puheen ollen. Kerronpa teille tarinan siitä kaikkien vihaamasta päivästä joka tulee sunnuntain jälkeen ja ennen tiistaita, tiedät-kyllä-mikä.
Olen siis koko viikon ollut kipeä, alkaen viime torstaista. Tätä kyseistä maan.. tiedät-kyllä-mitä edelsi siis kuumehouruinen katkonainen yöuni, joka osaltaa maksimoi multivitutuksen.

Heräsin ensimmäistä kertaa noin klo 6. Oli ensimmäinen päivä jolloin minun piti raahatua vapaaehtoisesti viikon kidutukseen (aka matikan abi-kurssi). Ensimmäinen päivä, ensimmäinen tunti, ja siellä piti olla paikalla klo 9. Halusin tietysti olla paikalla mahdollisimman aikaisin jotta saisin parhaan (takarivin) paikan, jossa voisin rauhassa nukkua ibuprofeenihuuruja pois, ja päätin lähteä viimeistään varttia yli kahdeksan. Kuudelta ajattelin kuitenkin että tässähän on vielä monta tuntia hyvää aikaa, nukahdin, tein perinteiset ja heräsin varttia vaille kahdeksan. Äkkiä teevesi kiehumaan ja lääkkeet naamariin, ja olinkin pihalla jo vähän yli puoli 9. Lintu oli paskantanut moottoripyörän päälle. Toistan: Lintu oli paskantanut moottoripyörän päälle. Kenelle käy näin? Eikä edes mikään pikkuruikuli, sitä olisi voinut kaapia penkistä vaikka lapiolla pois! Ajan puutteessa kaivoin taskuistani kaikki nenäliinat mitkä löysin, pyyhkäisin pahimman satsin päältä pois ja lähdin kohti Pasilaa.
 Kaikessa älykkyydessäni olin edellisenä iltana vilkaissut paikkaa kartalta ja todennut että sinnehän on helppo löytää. Saavuin Pasilaan, eksyin, pysähdyin näpertämään kännykästä sijaintia ja kadunnimiä, katsoin kelloa (10 vaille yhdeksän), jatkoin näpertämistä ja löysin reitin. Huokaisin jo helpotuksesta että löysin perille, kunnes tajusin ettei missään ole parkkipaikkoja. Ihan tosi. Kiertelin ja kaartelin tuskanhiki otsalla, vilkaisin kelloa (tasan 9) ja survaisin moottoripyörän hätäisesti Messukeskuksen huolto-ovien viereen, jonkinäköiseen parkkihalliin. (Osoittautui yllättävän hyväksi paikaksi, suosittelen)
 Sen jälkeen eksyin rakennuksen sisällä, ja kun vihdoin pääsin luokkaan muutaman minuutin myöhässä, paikkoja oli jäljellä vain etupenkissä. Tietysti. Menin naama punaisena istumaan etupenkkiin. Loistava valinta se hailakan harmaa paita. Pienestä kuumesta ja vähän isommasta stressistä johtuen hikoilin kuin pieni sika. Etupenkissä. Vaalea paita päällä. 
 Lisäksi olin unohtanut ottaa vihon mukaan, joten ruokatunti menikin sitten kauppaa etsiessä. Lopulta löysin jonkun taka-pasilan pikku alepan, josta löytyi ylihinnoiteltu lehtiö, lihapiirakka ja rahkapulla, jotka tosin ehdin syödä vasta kahvitauolla. Kassajonossa joku hyypiö puuskutti hengitys vinkuen ihan niskassa kiinni. Kun sitten huomasin kuitista että olin joutunut maksamaan rahkapullasta saman verran kun lihiksestä, oli hyyppä jo maksamassa ja päätin etten suostu muutaman kymmenen sentin tähden astumaan yhtään lähemmäs kassaa.
Kun mä vihdoin pääsin pois sieltä kammiosta, oli rankkasade. Kastuin ihan läpimäräksi.

Olishan sitä tietysti voinu huonomminkin mennä.

En vaan heti keksi että miten.

-H- 




Kuvatodiste moottoripyörän sabotoinnista 
(hyvää nokia-laatua)

lauantai 23. kesäkuuta 2012

jussi

On se jotenkin surullista..

Tästä on näköjään tulossa jo perinne, että me saman kaverin kanssa päädytään aina juhannuksena ajelemaan ympäriinsä ja etsimään ihmisiä/juhannuskokkoa/molempia. Ihan totta. Tänä vuonna meillä oli siis jopa suunnitelma johon liittyi muitakin ihmisiä, mutta ei, lopulta me kuitenkin päädyimme vain ajelemaan ympäriinsä etsien muuta populaatiota.
Lopulta totesimme että ei täällä ketään ole, ja minulla oli nälkä, joten köröttelimme sivilisaatiomme suurimpaan luomukseen, mäkkärin drive-iniin. Istuimme sitten lopulta luonnon helmassa (porvarialueen laiturin parkkiksella, auton ovi auki), minä bicmäkkiä mussuttaen, kaveri hyttysiä tappaen, ja puhuimme henkeviä.
Loppujen  lopuksi meidän piti katsoa vaan joku leffa (tämäkin perinteitä noudattaen), mutta päädyimme siihen että värisyttelimme pohjelihaksia ja leikimme että ne puhuvat toisilleen.
Sitten nukahdimme.

Että näim täällä. Hyvää midsommaria vaan sinnekin!

-H-


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Ei taida olla kaikki inkkarit kanootissa

Voiko tätä enää edes laittaa pelkästään nihilismin piikkiin..

Mitä te teette juhannuksena?
Ai mökille vai. Aika kiva, voisin kertoa montakin jännää juttua juhannuksen mökkireissuista, liittyen kanootteja ja vesiskoottereita.
Ai kavereiden kanssa bilettämään vai. Hienoo, muistakaa tehdä hyvää boolia ja varatkaa tarpeeksi grillilihaa!
Ai ihan perheen kesken vaan vai? Ne se on kyllä kiva joskus kiva ottaa vähän rauhallisemmin, pelata kesäpelejä ja silleen.
Minä vai?
Maalaan taloa. Siis se on ihan totta niin kamalaa että ihan sanattomaksi vetää. Talonmaalausta? TALONMAALAUSTA? Se pienessä yksiössä asuminen, pikanuudeleilla ja kaurapuurolla eläminen tuntuu ajoittain yllättävän hyvältä vaihtoehdolta.

Miten se onkin aina niin, että kun tapahtumia muistelee elämässään taaksepäin muistaa aina ne huonot valintansa?
Kuten esimerkiksi se, että lähtee Linnanmäelle lauantaina. Ilmeisesti sillä ei ole mitään väliä onko illaksi luvattu sadetta vai ei, porukkaa on kuitenkin aivan liikaa. Jotenkin tuli surullinen olo, ikää kun on vasta 18 vuotta, mutta silti sinä tuona karmaisevana lauantaina sitä tunsi itsensä yllättävän vanhaksi. Muutaman laitteen jälkeen päätettiin porukalla että nyt kyllä jalkoja kolottaa ja vatsaa hiukoo siihen malliin että vetäydytään tuonne hampurilaisbaarin puoleen. Ja siellä sitten vietettiinkin seuraavat kaksi tuntia törkeästi ylihinnoiteltoituja aterioita märehtiessä. Sitten vielä muutama laite ja kappas, kello onkin jo tarpeeksi että voi lähteä hipsimään poispäin. Kaukana ovat ne ajat jolloin huulet sinisenä pyydettiin vielä yhtä kierrosta hurjakurussa.
Hyvin, hyvin kaukana.

Päivän plussa: Ei tullut parkkisakkoja!

-H-





keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Miten sä nukut yösi 03 3 NISKANEN ?

Voiko tästä mielialasta päästä enää alaspäin?
Ei, en usko.
Kiitos, Porvoon pysäköinninvalvojat. Te jaksatte aina kirkastaa päivää.

Eipä tässä muuta.

-H-