tiistai 28. helmikuuta 2012

Ilta Benin ja Jerryn seurassa.

Varoitus: teksti saattaa sisältää sarkasmia, eikä sitä suositella ihmisille, joilla on poikkeuksellisen heikko huumorintaju, raivotauti tai jotka ovat raskauden viimeisellä kolmanneksella.

Mikä on aikaraja tavallisen ihmisen muodostumisessa säälittäväksi ikisinkuksi? Tiedättehän, se sellainen jonka mielestä "mä haluan olla sinkku, tää vapaus ja kaikki.. Tää on just mitä mä haluan", mutta joka kuitenkin itkee sunnuntai-iltana Ben&Jerry's-purkki kourassa elämänsä surkeutta. Näitäkin tapauksia on niin monta erilaista. On niitä jotka tyrmäävät baarissa jokaisen vastaantulijan pelkällä ulkoisella olemuksellaan, mutta etsivät ja odottavat
sitä oikeaa Fernandoa saapuvaksi uljaalla ratsullaan. Ja sitten on niitä, jotka hyppivät vaihtoehdosta toiseen koko villin "nuoruutensa" ja tajuavat sen loppuneen vasta kun plakaattin alkaa kertyä nelosella alkavia lukuja. Ja tietysti on niitä, jotka eivät vain syystä tai toisesta (liiallinen Star Wars- fanitus?) ikinä löydä ketään viereensä köllimään. Ikinä.
Netin syöverit ovat vähän pelottavaa luettavaa. Ihan pelkästään googlettamalla voi todeta, että aiheestahan on tehty blogeja muutama liikaakin, ja ne näyttävät paljastavan yhteisen tekijän: hevoset! Mitä, eivätkö heppatytöt olekaan kuuminta hottia jätkien silmissä? Ilmeisesti ratkaisu ongelmaan on siis ratsastuksen lopettaminen. Näin sen täytyy olla.

Joten taidanpa tästä vetäytyä sohvan nurkkaan Ben&Jerry's purkin äären, perumaan seuraavaa ratsastustuntia.

-H-

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kirjat

Sitä on joku hyvä kirja. Se kirja on aivan mahtava, käsittämättömän koukuttava ja lukuhermoja kutkuttava. Sehän on pakko jakaa jonkun kanssa, eikö?
Mikä siinä sitten on, kun sitä yrittää selitellä jollekulle? Selitys tietysti aloitetaan sillä että kirja on mahtava, se pitää lukea. Mutta sitten kun pitäisi kertoa jotain juonesta, tiiviisti ja mielenkiintoa herättävästi tietenkin, sitä huomaa höpöttelevänsä jotain ympäripyöreää, joka kuulostaa pahimmalta ö-luokan kirjallisuudelta mitä lähimarketin hyllystä löytyy. Minä säälin ihmisiä jotka joutuvat kirjoittamaan takakansia kirjoihin.
Säälin.

-H-

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kirjoitukset ja muuta krääsää

Pelkkä ajatuskin kirjotuksista ahdistaa. Lukemisaikataulut oli helppo suunnitella ja miettiä miten rankkaa se tulee olemaan, mut nyt totuus läpsäsi kasvoihin ja pitäisi ihan oikeesti alkaa lukemaan. Joku viisas kertoi joskus, että kirjotuksiin lukeminen on ihan samanlaista ku kokeisiinkin lukeminen: jos sen on jättänyt viime tippaan, niin sitä jättää kirjotuksiinkin lukemisen. Mä en uskonu siihen silloin, mutta nyt se alkaa näyttää pelottavan todelliselta..
Joten päätin paeta tätä ahdistusta bittimaailman syövereihin ja laittaa muutaman kuvasen mun lempikoruista. Mä en ikinä olis uskonu että jotain tämmöstä tulee tänne ilmestymään, mutta kai niille koruillekin pitää JOTAIN käyttöä löytää, ettei ne raukat ihan turhanpanttina makaile korurasiassa (lue: ympäri pöytiä).

-H-





Ronsu



Kilppari
(Cubus 3,95)



Puteli
(Only 3,95)




Käsi(sormi?)raudat
(Cybershop, halpa)


Lentskari
(Lindex, muistaakseni 2,95)



Tennari
(Cybershop, kallis)



Vinyyli
(Cybershop, semikallis)



Vuosia vanha lohikäärmeen tassu




Viikon ruokakuva!
Rosson maustevoihärkä,
joka olikin nautaa



keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Miksi possumunkki hikoilee?



Aah, kaikki nämä rakentavat ajatukset.
Hitto. En mä mitään rakentavaa keksi, mä vaan yritän sinnikkäästi hukuttaa tätä katumusta siitä että en menny vanhoihin.
Mutta niin, päädyinpä sitten kuvailemaan.. ruokaa.
Vähän säälittävää.

-H-







Töherrys















Kahviko mustaa kultaa? Paskat.