Tapahtumapaikkana kahden kaverini yhteiset synttärit, valkoinen keittiö.
Saavuin paikalle muodikkaasti myöhässä ja aloin hieman hätäisesti keräämään kasaan lupaamaani boolia. Siinä tohinassa leikkaan appelsiinista sivuttain viipaleita (tiedän, tyhmää) ja tulen leikanneeksi sormeeni. Ja tästä alkaa idioottimaisin osuus. Huudahdin jotain kevyttä, pienen kirosanan tai kaksi, ja taisin ravistaa kättä pari kertaa koska appelsiinimehu vähän kirpaisi ujuttautuessaan haavaan. Ja kuinka ollakaan, verta oli roiskunut JOKA PAIKKAAN. Koita siinä nyt sitten selittää että haava on ihan pieni eikä edes satu, kun naamassa on veriroiskeita ja joka-helvetin-ikinen valkoinen kaapinovi oli sanut osansa. Siinä sitten vessaan hipsiessäni muut jäivät etsimään sormenpalasta, vaikka haava oli valehtelematta ehkäpä kolme milliä pitkä, ja verenvuotokin lakkasi minuutissa... Ja loppuillan sainkin kuunnella hyväntahtoisia vitsejä siitä, mihin sitä verta nyt taas olikaan roiskunut. Tietysti vasta sitten kun ilmaannuin keittiöstä takaisin ihmisten iloille, puolen tunnin jynssäämisen jälkeen. (En tosin putsannut tomaatteja, hehheh, niistä ei huomannut mitään!)
Toisaalta, look at the bright side, sain mutakakun kokonaan itselleni, koska muutaman veripisaran takia kukaan muu ei suostunut syömään sitä. Vaikka yritinkin kovasti vakuuttaa että siitä tulee vaan kivasti lisää rautaa ruokavalioon.
Tosin tämän vastapainoksi verta roisku myös uudelle valkoiselle paidalleni, sille nimenomaiselle paidalle, jonka hinnasta olen valittanut kaikille koska se todellakin on(/oli, RIP) luultavasti kallein ikinä ostamani paita.
Okei, 30e, mutta se on minulle kallis!
Ja iloisempiin aiheisiin: eikö kaikilla ole oikeus olla hieman sadistinen kissaansa kohtaan, ainakin mitä maagiseen PUNAPISTEESEEN tulee? Sain nimittäin viikonlopun naurut (ja kissani kuukauden liikunnat) kun minä nökötin turvallisesti sisällä talossa ja juoksutin Sumpesterniä laaserikynällä pitkin lumihankia- ikkunan läpi. Makasin noin viiden minuutin jälkeen kippurassa lattialla naurunkyyneleet silmissä, kun kissarukkani ihmetteli minne punapiste nyt katosi. Hilarious.
Ja vielä lohdutukseksi kissatädeille, kyllä, minä varmistin että rakas Sumppini tajusi että punapiste on nyt sisällä, eikä se jäänyt ulos paleltumaan odottaen parhaan ystävänsä paluuta.
Ja nyt kun luin nämä tarinat peräkkäin.. Onkohan käänteistä karmaa olemassa?
-H-
Syyllistävä katse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti