Tämä kaava näyttää ulottavan itsensä myös muualle. Joka kerta kun tiedän baarireissun olevan edessä odotan sitä addiktin innolla, hihkun ja puhisen, ja olen varma, että tästä kerrasta tulee aivan kertakaikkisen mahtava. Ja lähes poikkeuksetta, päädyn istumaan pubin kauimmaiseen nurkkaan naama norsunvitulla, vesilasin edessä. Mikä minua vaivaa? Mämmin pitäisi olla hyvää ja baarissa pitäisi olla hauskaa! Mämmistä en osaa sanoa enempää, mutta baarissa minulla on hyvää seuraa ystävistäni, jotka pitävät hauskaa ja yrittävät viihdyttää minuakin, mutta minä en tunnu kykenevän olemaan tyytyväinen. Milloin kalloani nuijitaan sisältäpäin (pitäisi varmaan kohta nimetä se baarihedariksi, koska se ilmenee vain ja ainoastaan kun joku edes ohimennen mainitsee baariin lähtemisen), milloin sitä on herätty liian aikaisin ja nyt väsyttää. Olen siis kokonaisuudessa erittäin huonoa seuraa. Ja silti tiedän tunkevani taas innolla mukaan kun joku mainitsee että olisi mahdollisesti lähdössä jonnekin iltaa viettämään. Kinda pathetic, ain't it? Mutta koska silloin ajoittain kun pääsen yli omasta saamattomuudestani ja lähden baariin, pääni ei protestoi ja edessä on vesilasin sijaan ylihintainen valkovenäläinen (juoma, ei ihminen), on minulla niin hauskaa, että siitä on addiktioon asti.
Ja ylihuomenna Budapestiin! Jeejee, vähän jännittää. Sää on siellä lähinnä sadetta ja kylmää, paitsi kun me hypätään lentokoneeseen paluumatkalle, silloin on 15 astetta lämmintä.. Tough luck, anyone? Luonteeni mukaan olen pakkailun sijaan puhunut syvällisiä kavereiden kanssa, jäänyt koukkuun Tumbluriin ja keksin loistavan idean: teen sinne portfolion! Se on vielä vaiheessa mutta kyllä se siitä. Sitten kun otan kuvia. Joskus.
viszontlátásra (näkemiin),
-H-
Nokia-laatua
Tulppaaneita tulvillaan -Vernon-setä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti